Muistan lapsuudestani tuon lipaston tummaksi petsattuna. Isä maalasi sen punavihreäksi joskus 70-luvulla, samoin kuin vanhan astiakaapin, ja ne olivat minun huoneessani vaatteitteni ja tavaroitteni säilytyspaikkoina.
Nyt molemmat huonekalut ovat omassa kodissamme kuistilla: astiakaappi valkoiseksi maalattuna ja lipasto sinivihreänä, kuten sen maalasimme lastenhuoneeseen sopivaksi poikien ollessa pieniä. Välillä lipasto vietti muutaman vuoden ullakolla, mutta pääsi kuistille, kun tarvitsin paikan radiolle. Lipaston tilavat laatikot ovat pikku hiljaa täyttyneet tavaroista ja nyt en voisi kuvitellakaan olevani ilman sitä! Olen usein suunnitellut sen maalaamista valkoiseksi, mutta homma ei ole päässyt toteutusvaiheeseen asti koskaan. Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että turkoosinsininen on mukava piristys muuten vaalealla kuistilla ja toimii vastavärinä oranssinruskealle lattialle. Taulussa, joka on Inge Löökin suuri postikortti, on samaa sävyä, joten ihan yksinään ei lipaston tarvitse olla.
Nyt sitten ostin lipaston laatikoihin uudet vetimet eli valkoiseksi maalaaminen on toden teolla haudattu - ainakin toistaiseksi. Löysinkin hienot, joissa on sekä lipaston väriä että lattian sävyä. Huonolla tuurillani yksi vetimistä oli viallinen, joten se täytyy vielä käydä vaihtamassa seuraavalla Porvoon reissulla.
Laitoin mukaan kuvia myös muista vaihtamistamme vetimistä, joista olen jo aiemmin kirjoitellutkin. Kuvien joukossa vilahtaa myös tuunattu ronttinkisydän, johon olin jo kyllästynyt ja meinasin laittaa sen kokonaan pois. Keksin ripustaa siihen lampussa roikkuneen joulukoristeen, joka ei tosin valkoisen värinsä vuoksi tunnu mitenkään jouluiselta. Nyt sydän näyttää ihan uudelta ja saa jäädä koristamaan kuistin seinää.
Kivasti saavat perus-Lundiat ja Ikean Billyt uutta potkua erilaisista nupeista. Tuon vanhan keittiönkaapin alkuperäisiä vetimiä en kyllä taida koskaan vaihtaa, ne saavat olla aidot ja alkuperäiset!
