perjantai 30. kesäkuuta 2017

Olohuoneen remontti

Tervetuloa kurkkaamaan remontoituun olohuoneeseemme! Olkkari valmistui viime syksyn alussa ja  olemme olleet hyvin tyytyväisiä sen valoisuuteen ja rauhalliseen tunnelmaan.

Mitä teimme? Väliseinänä toimineet kaapit myytiin, Johan rakensi tilalle kunnon seinän ja asensi liukuoven olo- ja makuuhuoneen väliseen oviaukkoon. Myös katto ja lattia saivat uudet pinnat. Seinät tapetoitiin ja mäntyinen kevythirsiseinä maalattiin valkoiseksi. Vanhaa seinää purettaessa nurkasta paljastui muuria ja pieni pätkä vanhaa hirsiseinää. Nekin maalattiin valkoisella. Maalaus oli minun heiniäni ja muista hommista vastasi Johan. Minä sitten tietysti siivosin ja sisustin, kun kaikki oli muuten valmista.



Tykkään uudesta tapetista kovasti. <3 Vanhat pellavaverhot sopivat edelleen, eikä mielestäni uusille ollut tarvetta. En ole yhtään verhoihminen, pidän simppeleistä verhosysteemeistä ja en vaihtele verhoja vuodenaikojen mukaan. Uudet verhotangot ostimme, koska huoneessa oli kuluneet rumat verholaudat ja nipsukiskot. Sohva on keskellä huonetta vinottain ja siinä se taitaa pysyäkin.



Kaunis kynttilälyhty toimii kesäaikaan kukkavaasina. Poistin lyhdystä kynttilänpidikkeen ja kaapista löytyi juuri koloon sopiva lasimaljakko.




Isän tekemä kaappikello mittaa hyvin aikaa, kunhan sen vain muistaa vetää. Kellon vetäminen joka viikonloppu on minun hommani. Isovanhempien hää- ja kihlakuvat ovat olleet seinällä jo vuosia. Remontin myötä tuunasin kehykset lautasliinoilla ja decoupage -lakalla.



Isän niin ikään tekemä upea peilipiironki mahtuu nyt olemaan auki. Se on lasisten käyttöesineiden, maljakoiden ja kakkuvatien kaunis säilytyspaikka. 



Piano on seinällä, jonka virkaa hoiti ennen kaapisto, mutta joka on nyt ihan oikea seinä. Näin tuli kaunista tapettipinta-alaakin vähän enemmän.  Uusi ostos on rahi, joka saa toimia tarvittaessa myös sohvapöytänä. Kahvikupin voi laskea tarjottimelle.



Aikanaan keittiöön sivupöydäksi hankkimamme kukkapöytä ei ollutkaan kiva keittiössä. Nyt sille löytyi oma paikka olkkarista. Alemman taulun kehyksen olen myös tuunannut decoupagella.







Punainen talvimatto väistyi varastoon ja tilasin netistä ihanan "kuluneen" kesämaton. Tästä tykkään superpaljon! 



Nurkassa näkyy vanhaa hirsiseinää, muuria ja uudempaa kevythirsiseinää 80-luvulta. Tykkään tuosta pintojen vaihtelusta, kun kaikki on kuitenkin maalattu samalla värillä. Vanha telkkarimme näyttää nyt vähän tyhmältä ja valkoinen seinä siinä takana paljaalta. Juuri nyt ei ole rahaa uuteen telkkariin, joka voisi olla seinään kiinnitettävä ja vaikka valkoinen. Toisaalta, kun tv:tä tulee nykyään katsottua hyvin vähän (katson melkein kaiken padilta), niin viitsiikö siihen enää satsatakaan? Asia on pohdinnassa. Meillä on kyllä vetopasuuna, jonka voisi ripustaa tuohon seinälle tuuban kaveriksi ja telkkarin voisi fixata muun väriseksi. Täytyy varmaan vielä tovi katsella ja makustella asiaa...
Hauskat vihreät pallovaasit löysin kirppikseltä muutamalla eurolla. Aiemmin AC:n loppuunmyynnistä ostettu kynttilänjalka sopii joukkoon. Kaunis tuoli on isän tekemä.






Vanhat hirrenpätkät suorastaan vaativat kaverikseen Tuomivaaran Hannen kaunista pyhimystä.
Pari kuvaa taaksepäin näkyy pikkutaulu Pääskyt, joka on myös Hannen tekemä.




Muusikoiden kodissa ei ole koskaan liikaa soittimia. Vanha tuuba pitää toistaiseksi meillä majaa ja on upea ihan vaan esineenä, mutta kyllä sitä välillä soitetaankin.



Ullakon kätköistä kirjaimellisesti esiin kaivettu vanha piironki sai vain imuroinnin, pyyhinnän kostealla ja uudet vetimet. Tässä saa aika näkyä, kun kerran väri oli valmiiksi kaunis ja meille sopiva.

Lopuksi videonpätkä siitä, kun kattokruunuun matalalta paistava aurinko pilkuttaa olohuoneen seinät saateenkaaren väreillä. Kutsun sitä yksisarvishetkeksi. Hih-hih! Näin kesällä aurinko paistaa liian korkealta ja emme pääse näistä taianomaisista hetkistä nauttimaan. Onneksi kesällä on muuta kivaa, kuten tuulta ja vesisadetta. Video on otettu viime elokuussa ja se on myös Instagramissa (cafekuisti). Toivottavasti se näkyy sinun laitteellasi. Pianoa soittaa taustalla Johan.

Ett inlägg delat av Anja Halmén (@cafekuisti)

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Erilainen perunasalaatti

Kuopuksen ylioppilasjuhliksi portaan pieleen ostamani valkoinen hortensia on innostunut kukkimaan oikein kunnolla. Se ei näytä piittaavan runsaista sateista ja koleista keleistä pätkän vertaa. Kaunis!


Juhliin teimme savulohen ja lihapullien kaveriksi perunasalaattia. Itse en pidä juurikaan perinteisestä perunasalaatista, joten etsiskelin erilaista ohjetta. Sellainen löytyi Kodin kuvalehden Ihanat juhlat -reseptilehdestä. Pienillä muutoksilla saimme salaatista  juuri meidän tarkoituksiimme sopivan ja siitä tuli herkullista - raikasta ja ihanan sitruunaista. Ohjeen mukaan kastike makeutetaan 1/2 dl hunajaa. Minun makuuni tuolla määrällä siihen tulee liikaa makeutta, joten kannattaa lisätä hunajaa varoen ja maistella välillä. Makukysymyshän se on. Voi olla, että sinä pidätkin makeammasta soosista kuin minä.

Tässä siis ohje Vehreään perunasalaattiin 
(10 annosta juhlapöytään, missä paljon muutakin tarjottavaa. Reseptin määrästä tuli kuvan vadillinen salaattia.)

1 kilo keitettyjä perunoita
1 pussi retiisejä (10-15 kpl)
100 g tuoretta babypinaattia
1/2 dl pinjansiemeniä (tai auringonkukansiemeniä)
200 g pakasteherneitä
1 ruukku herneenversoja

Basilika-parmesaanikastike
1 ruukku basilikaa
1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunan mehua
1 + n.1/2 dl oliiviöljyä
50 g parmesaania 
1/2 dl hunajaa (laitan vähemmän!)
1 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Aloita kastikkeesta.
Laita basilika, sitruunat ja raastettu parmesaani tehosekoittimeen. (Itse ostin parmesaanilastuja, jotka heitin semmoisenaan blenderiin.)
Lisää 1 dl öljyä ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa (n. 1/2 dl) öljyä, kunnes saat mieleisesi koostumuksen.
Lisää lopuksi mausteet ja sekoita vielä. Muista tarkistaa hunajan määrä!

Paahda siemenet kuivalla pannulla. Älä jätä yksikseen paahtumaan, vaan sekoittele. Ne palavat tosi helposti.
Paloittele ainekset sopiviksi  ja kokoa salaatti tarjoiluastiaan.
Koristele siemenillä ja herneenversoilla.
Kaada lopuksi kastike salaatin päälle.

Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut basilikaa, vaan minttua, mutta vaihdoimme sen. Kastikkeesta tuli vähän peston tapaista. Samoin vaihdoimme auringonkukansiemenet pinjansiemeniin. Kuva on harjoitussalaatista ja siinä käytin auringonkukansiemeniä. Molemmat ovat hyviä. Perunat voi keittää jo edellisenä iltana valmiiksi, niin salaatin teko sujuu nopsasti. Sopii varmasti myös grilliruokien kanssa.


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Perhekuvassa

Melkein vuosi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Huh! Paljon on tapahtunut kaikenlaista ja varsinkin viime kevät oli raskasta niin töiden, kun muunkin elämän kannalta. Täällä ollaan, hengissä ja kesävapaalla! Pahin uupumus on nukuttu pois ja blogiin kirjoittaminen on alkanut taas poltella. Ihanaa, että olet mukana!

Olen jo vuosia suunnitellut, että sitten, kun kuopuksemme saa valkolakin, niin juhlistamme tapahtumaa ottamalla oikein kunnon perhekuvan. No, tänä keväänä se sitten tapahtui ja ei kun kuvaajaa etsimään. Mielessäni oli ajatus rennoista ja hauskoista kuvista. Facebookissa suorittamani kaverikyselyn perusteella varasin kuvausajan porvoolaiselta Anette Sundströmiltä.

Kun tarkkaan soviteltu ajankohta koitti, niin satoi vettä, kuinkas muuten! Päivää ei kuitenkaan voinut vaihtaa, sillä koko perheen koolle saaminen oli jo nytkin ollut logistinen saavutus. Siispä suuntasimme Porvoon Dressmannin kautta (kahdelle uusi paita) Honkalan takakuistille, jossa Nette jo odotti kameroineen. Hän oli saanut paikan omistajilta luvan kuvata siellä.

Sateesta huolimatta meillä oli hauskaa. Otimme perhekuvia, yksityiskuvia tuoreesta ylioppilaasta sekä vielä kuvia meistä vanhemmista edellisellä viikolla olleen hääpäivämme kunniaksi. 30 vuotta tuli täyteen. Hyvä me!

Linkki kuviin tuli sähköpostiini jo seuraavana päivänä. Sieltä voin ladata niitä omalle koneelleni ja teettää haluamiani kuvia/tauluja/kiitoskortteja, ihan tarpeen mukaan ja vain niistä kuvista, joista haluan. Netistä löytyy kyllä useampiakin kuvafirmoja. Tykkään kuvistamme niin paljon, että nyt iski valinnan vaikeus. Ihan joka seinälle en kuitenkaan viitsisi omia naamojamme ripustaa. Yksi canvastaulu on kuitenkin jo mielessä... tai ehkä kaksi.

















Anette Sundström Photography