Kesäelämää

Taas sataa taivaan täydeltä, joten ei oikein tunnu kesältä, vaikka ulkona onkin ihanan vihreää. Olen tietoisesti yrittänyt olla valittamatta kurjasta säästä, sillä eihän sille todellakaan voi mitään. Nyt kyllä alkaa kärsivällisyys jo olla koetuksella: kesäkuu on lopussa ja istun kotona kahdet villasukat jalassa ja fleecepaita päälläni! En ole mikään auringonpalvoja enkä hirmuisen helteenkään suuri ystävä, mutta yksi kesän suurimmista pienistä nautinnoistani on se, että ulko-ovea voi pitää koko päivän auki ja kulkea sisältä ulos samoissa vaatteissa, siis t-paidassa ja hameessa, avojaloin.

Jos säästä ei tunnista kesää, niin siitä sitten ainakin, että muutamia kesävieraita piipahtelee luonamme. Katja ja Lasse kävivät Siri-koiran kanssa ja voi kuinka mukavaa olikaan rupatella ihan naamatusten eikä vain naamkirjan välityksellä! Sain viedä Sirin lenkille ja meillä oli oikein mukava metsäpolkukierros kaksistaan.  Siri on liikkuvainen neiti, kuvakin onnistui vasta avustajan rapsutellessa leuan alta.

Saimme tuliaisiksi ihanan yrttiamppelin, josta riittää naposteltavaa pitkäksi aikaa. Siinä on sitruunamelissaa, rucolaa, basilikaa ja suolalehtiä. Kaikkia jo maistettu!

Kahvipöydässä vieraamme saivat - mitäs muutakaan kuin porkkanakakkua!  Tällä kertaa tein kakun pyöreään vuokaan ja päälle kuorrutetta yhden annoksen.  Seuraavat vieraat piipahtivat tänään - keskimmäisen pojan tyttöystävän vanhemmat - ja heille tarjosin vastaleivottuja sämpylöitä juuston, rucolan ja suolalehtien kera sekä tietenkin sitruunamelissalla koristeltua porkkanakakkua.  Jokohan kohta alkaa olla porkkanakakkukiintiö vähäksi aikaa täynnä?

Metsäpoluilla

Välillä, kun asfaltilla talsiminen kyllästyttää, kannattaa mennä metsään. Olematta sen kummemmin eräihminen lähimetsikköön voi helposti poiketa ja löytää sieltäkin kivoja kulkureittejä.  Itse olen ihastunut kuvauksellisen kauniisiin polkuihin ja yhtenä päivänä sellaista kulkiessani putkahti mieleeni runontapainen.  Olen pyöritellyt runoa mielessäni muutaman päivän ja muokkaillut säkeitä. Nyt tämä "voimaruno" tuntuu valmiilta. Ehkä se antaa voimia myös sinulle, mihin ikinä niitä tällä hetkellä erityisesti tarvitsetkin.


Polku

Astun polulle,

kivisille askelmille.

Näen kauniin metsän,

sammaleen ja heinän,

monta eri vihreää.

Tunnen, miten luonto hengittää.

Hengitänkö minä?

Jaksanko minä?

Uskallanko kohdata 

kaiken polun varrelta:

menneet ja tulevat,

kevyet ja painavat?

Kyllä uskallan,

kyllä jaksan!

Tulee vaikeaa ja raskasta,

mutta tästä matkasta

en voi enää kieltäytyä,

kääntyä tai vetäytyä.

 

Annan keuhkojeni täyttyä -

kautta kivien ja kantojen on varmaa,

että nyt saa harmaa 

vähitellen väistyä!

Juhannusvieraita

Viikonloppuna esikoinen oli käymässä kotona - kissan ja koiran kanssa.
Musta koira ja valkoinen kissa, suloisia kuin mitkä ja kotiutuivat meille varsin äkkiä.
Nana-koiralle vierailu oli kolmas, joten tuttuja jo oltiinkin. Tiuhti puolestaan kyläili meillä ensimmäistä kertaa. Molemmat lemmikit ovat enemmän tai vähemmän ankeista oloista pelastettuja, mutta elävät nyt tyytyväisinä kahden eläinrakkaan opiskelijan kodissa. Oma kissamme Maggis oli sopivasti taas retkillään, joten konflikteilta vältyttiin.

Tiuhti on vitivalkoinen, varsinainen silkkiturkki. Tätä liikkuvaista kissaa oli vaikea kuvata. Useimmissa otoksissa näkyi vain jotain epämääräistä valkoista. Aluksi se lymyili kaappien alla, mutta myöhemmin rohkeni jo sohvallekin pötköttelemään. Sain kuin sainkin näpättyä muutaman ihan kelvollisen kuvan.

Nana on todella kiltti ja tottelevainen koira. Sen "sukutaulussa" on belgian- ja saksanpaimenkoira, pystykorva sekä novascotiannoutaja. Aikamoinen sekoitus, mutta hyvin onnistunut!

Itse en ole ollenkaan koiraihminen, mutta kyllä suklaasilmäisen Nanan seurassa pari päivää hyvin sujuu. Fiilis on ihan erilainen kuin kissan kanssa - koirahan tottelee, kun sille sanoo!

Koska tiesin vieraiden tulosta etukäteen, en liiemmin stressanut juhannussiivouksista. Sunnuntai-iltana olikin sitten perusteellisen imuroinnin aika. Kyllä niitä mustia karvakasoja nurkista löytyikin!

Porkkanakakkua

Juhannuksen kunniaksi leivoin porkkanakakkua. Tein osan taikinasta kuppikakuiksi ja lopun paistoin pitkulaisessa kakku/leipävuoassa. Porkkanakakku on niin hyvää ja ihanan mehevää, että se ei paljon kuorrutteita kaipaa. Yleensä kuorrute kuitenkin tehdään ja tuleehan kakusta silloin - jos mahdollista - vielä herkullisempaa! Kakkutaikinaan lisätään öljyä ja useita porkkanoita eli pakkohan tämän herkun on olla myös terveellistä!

Taikina-annos on aika iso. Tavallisesti teen sen pyöreään täytekakkuvuokaan. Silloin paistoaika on omalla uunillani noin tunnin ja vartin. Kakusta tulee niin paksu, että sen voi halutessaan halkaista ja laittaa kuorrutusta myös väliin.  Pieniä kuppikakkuja paistoin vartin verran. (Laitoin paperiset vuoat muffinssivuoan koloihin.)

Kuppikakkujen kuorrutteen suhteen vähän oikaisin ja ostin kaupasta kuorrutetta. Se on jauhetta, joka vatkataan maidon kanssa kuohkeaksi pursotettavaksi.  Isoon kakkuun sopiva kuorrutteen ohje löytyy tekstin lopusta.

Resepti ei ole omani, vaan olen sen aikoinani googlaillut ja poiminut jonkun toisen (muistaakseni Kalastajan vaimon) blogista. Pientä tuunausta olen siihen toki tehnyt ja lisännyt kanelin, joka täydentää kakun makua erittäin hyvin.

Helppo, mutta niin hyvä porkkanakakku, olkaa hyvät:

4 munaa

4 dl sokeria

2 dl öljyä

5-6 porkkanaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa

1 tl kanelia

Vaahdota munat ja sokeri, 

lisää öljy,

lisää raastetut porkkanat, 

lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Paista uunin alatasolla175°, kuppikakut noin 15 min, iso kakku tunnin verran.

Porkkanakakun kuorrutus:

125 g appelsiinituorejuustoa 

2 dl tomusokeria

50 g voita

2 tl vaniljasokeria

Yksi annos riittää pyöreän kakun pinnalle. 

Tee kaksi annosta, jos haluat kuorrutetta myös väliin.
Lisää tomusokeri siivilän läpi ja rasva sulatettuna, niin saat sileän kuorrutteen.

Kuvassa oleva vaatimattoman näköinen kakku maistui ihanalta ilman kuorrutustakin. Se oli niin hyvää, että mieheni tuli halaamaan minua kesken kakunsyönnin! Voiko suloisempaa kiitosta leipomuksistaan saada?

Juhannusaattona

Tervehdys teille pitkästä aikaa!  Kuistikahvilan emäntä on ollut jäässä monella tapaa. Vähäinen energia on mennyt töiden ja muiden pakollisten kuvioiden hoitamiseen. Kuoroharrastuskin haukkasi keväästä leijonanosan, niin hauskaa ja antoisaa kuin se olikin.

Nyt on kuitenkin kesä ja loma ja aikaa muunlaisille asioille ja pohdinnoille. Innolla palailen blogini pariin - aika saa näyttää, kuinka energiani tähän tällä erää riittää.

Juhannusaattona kävimme puolison kanssa päiväkävelyllä metsässä. Aurinko paistoi ja oli itse asiassa oikein mukava keli. Metsässä oli kaunista ja kokeilin hetken mielijohteesta puun halaamista. Auringon lämmittämä kaarna tuntuikin mukavalta poskea vasten. Muutakin kivaa ja kaunista näimme, mm. suloisia vanamoja. Niitä olikin paljon! Keijukaisia sen sijaan emme nähneet, vaikka sinne vanamojen joukkoon ne olisivat sopineet täydellisesti! Liekö pelästyneet hurjasti päristellyttä tikkaa tai palokärkeä. Linnusta ei näkynyt vilaustakaan, mutta vaikuttavan mekkalan se sai aikaiseksi.

Hyvää juhannusta!