keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Poronkäristystä ja puusteja

Heipparallaa pitkästä pitkästä aikaa!
Jonnekin nuo päivät menevät menojaan, enkä ole työ- ynnä muilta kiireiltäni ehtinyt kirjoittelemaan tänne aikoihin. Oikein harmittaa, onhan tämä blogeilu varsin mieluista puuhaa.

No niin, sitten itse asiaan. Lukiollamme kävi viime viikolla vieraita Espanjasta, Valenciasta. Ystävyytemme on muutaman vuoden takaa, ja vierailuja puolin ja toisin on tehty jo muutamia.

Päivät kuluivat enimmäkseen koulussa ja muissa aktiviteeteissa, mutta illoiksi piti keksiä ryhmän kahdelle hotellissa yöpyvälle opettajalle tekemistä. Nuoret majoittuivat loviisalaisten lukiolaisten perheissä. Loviisa on pieni kaupunki, joten ravintoloissa syöminen joka päivä viikon ajan alkaa tuntua yksitoikkoiselta, kun ruokapaikkoja ei ole kovin montaa valittavaksi. Siispä kutsuin opettajat meille yhtenä iltana syömään.

Kuten ehkä muistatte, en ole mikään kokkailun ylin ystävä, mutta päätin kuitenkin tehdä parhaani. Illan menun oli tarkoitus olla mahdollisimman suomalainen ja mahdollisimman helppo tehdä eli takuuvarmasti onnistuva.  Siispä tein poronkäristystä ja jälkkäriksi korvapuusteja - leipominen kun on keittiöhommista lempilajini. Suurimman haasten minulle asetti kuitenkin aikataulu, joka oli varsin tiukka, koska ruoanlaiton ja pullanleivonnan lisäksi oli ehdittävä vielä siivota koti siihen kuosiin, että vieraille kehtasi sitä esitellä. Vajaa neljätuntinen vierähti nopeasti, kun töitten jälkeen ryntäsin kauppaan ja kävin käsiksi hommiin. Jossain vaiheessa kyllä hälytin puolison paikalle perunoita kuorimaan ja salaattia pilkkomaan.

Kuvassa valmis poronkäristys, josta tuli kuin tulikin oikein herkullista sekä omasta että vieraiden mielestä. Kehuahan voi aina, mutta kumpikin otti lisää!






Poronkäristyksen ohjeita löytää pakastelihan pussista sekä tietysti googlettamalla. Tähän käristykseen kuullotin myös pieneksi pilkottua sipulia sekä kolme porkkanaa.  Lisänä tarjosin Rosamunde-perunoista tehtyä muusia, puolukkasurvosta (vain kevyesti sokeria) sekä ruisleipää ja ruissipsejä.  Lisukkeena vielä vihreää salaattia, jossa mukana kirsikkatomaatteja, ananaskirsikoita ja kurkkua.






Uunituore pulla on parasta! Näistä tulikin harvinaisen pieniä ja nättejä - yleensä kun korvapuustini laajenevat paistuessaan jättikokoisiksi. Vierasvatiin valikoin tietysti ne kaikkein sievimmät yksilöt. Eipä tosin meidän perheessä ole koskaan ne rumatkaan jääneet syömättä!



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Karvakenkiä

Monen mielestä Uggit ovat rumia, ja olen kyllä itsekin sitä mieltä, että kauniimpiakin kenkiä on. Välillä kuitenkin mukavuus ja ennen kaikkea lämpö voittavat. Olen jaloistani varsinainen vilukissa ja villasukkien lisäksi rakastankin australialaisia lampaankarvakenkiäni, joita olen hamstrannut peräti kolmet. Kuulostaa aika paljolta, tiedän, mutta kaikki ovat kovassa käytössä. Karvakenkäparini ovat kaikki jo muutaman vuoden takaa, mutta edelleen hyvässä kunnossa.

Tilasin verkkokaupasta ensin mustat perus-Uggit ja sitten vähän myöhemmin kahdet muut samalla kertaa. Nämä mustat ovat jo hiukan elämää nähneen oloiset, mutta vielä täysin ehjät ja toimivat kengät. Pohja vain on aika liukas talvella eli näitä en juuri jäisellä kelillä käytä. Vaikka syksy oli pitkään leuto, niin monta kertaa pistin juuri nämä saappaat jalkaani. Erityisen kivat ne ovat olleet jumppa- ja salireissuilla: helpot ja nopeat vetää jalkaan ja lämmittävät ihanasti varsinkin kotimatkalla.





Talviliukkaille ja lumihankeen sopivat paremmin kengät, joissa on kunnon karkea pohjakuvio ja pitkät varret. Nämä ruskeat Uggit eivät ole kertaakaan päästäneet varpaitani palelemaan, eikä niillä myöskään liukastele. Näitä olen käyttänyt vain kovilla pakkasilla, niin ne ovat pysyneet pitkään siisteinä.  Tällä viikolla otinkin juuri nämä saappaat esille.










Vielä kolmatena herkulliset matalavartiset  aamutossu-Uggini. Näitä käytän vain sisällä - en edes postilaatikolle kipaise ilman, että vaihdan ulkokenkiin -  ja ne ovat parhaillaankin jaloissani, kun tätä kirjoitan. Voittavat muuten villasukat, kun oikein jalkoja kylmii.  Kun tulen töistä kotiin, riisun ensimmäiseksi sukat ja sujahdan kotikenkiini paljain varpain. Aah! Eivätkö olekin söpön väriset?





tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulu pakettiin

Onnellista alkanutta uutta vuotta 2014 teille kaikille!

Olen ollut lomalla, myös blogista. Kovasti jo tekikin mieli päästä taas tauon jälkeen kirjoittelemaan.  Vietimme joulun perheen kesken rauhaisasti kotona. Uusivuosi meni vatsataudissa eli omalta kohdaltani rauhallisesti sekin. Eilen paketoin suurimman osan joulukamoista laatikoihin ja piparkakkutaloista murrettiin maistiaispaloja. Muutamat kynttilät ja valot saivat vielä jäädä. Äsken alkoi muuten sataa lunta. Nythän siellä ulkona vasta jouluiselta näyttääkin!

Mutta aikansa kutakin. Tänään alkoivat työt ja joogakin pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen lomanjälkeinen nihkeä päivä on selätetty! Alkoi uusi vuosi ja uusi elämä - taas kerran. Saa nähdä, tuoko se jotain uutta tullessaan. Ei vanhassakaan periaatteessa mitään suurta vikaa ollut. Aina voisi syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän... Takuuvarmasti itselleni se tuo tullessaan pyöreitä vuosia - huh-huh - vaikka rajapyykki onneksi vielä onkin kaukana. Ehtii suhtautua asiaan.

Kuvasin viimeiset vuoden 2013 joulumuistot ennen pakkaamista ja tässä teillekin näitä loppujoulufiiliksiä.

Mukavaa tammikuuta, tästä se taas alkaa!