perjantai 19. joulukuuta 2014

Tekstiilitaidetta

Tervehdys! Pitkä flunssa ja siitä seurannut poskiontelontulehdus ovat pitäneet jouluvalmisteluni toistaiseksi minimissä. Vähäinen energia kuluu töissä ja kotiaikaa täytyy käyttää lepäämiseen ja voimien keruuseen. Ei se mitään, nautin päivittäin jouluvaloistani, joita olen vielä lisännyt kodin sisällekin. Lasipurkeissa valosarjat saavat loistaa yötä päivää. 

Tänään oli ala- ja yläkoulujen yhteinen joulukirkko Loviisan kirkossa. Siellä oli paitsi hienoja oppilaiden esityksiä, niin myös hienoja tekstiilitaideteoksia. Haluankin jakaa myös teille niistä kuvia. Taitelija on Pauliina Turakka Purhonen. Ainakin paikkakuntalaisten kannattaa käydä katsomassa (jos ette ole jo käyneet) ja tietysti muidenkin, jos tänne päin osutte. Minulla ei tietenkään ollut kameraa mukanani, mutta puhelimellani räpsin muutamia kuvia.

Huomenna on sitten koulumme joulujuhlat ja sen jälkeen pääsen miettimään omaakin joulua. Eniten odotan sitä, että saamme koko perheen koolle pitkästä aikaa, kun opiskelijanuoret kotiutuvat muutamaksi päiväksi. Vähän täytyy siivota ja tietenkin leipoa, mutta en aio turhia stressata jouluvalmisteluista. Raakakakkua tekisi mieli kokeilla, sillä sellaista en ole ennen tehnyt. Se sopisi myös tähän lähes viljattomaan ja sokerittomaan elämääni, jota olen tässä tyytyväisenä pitkin syksyä elellyt. Raakasuklaatakin täytyy tehdä, sillä pitäähän jouluna nyt suklaata saada. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi. Joulu tulee joka tapauksessa. Rauhallista joulun odotusta!


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti