sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uudet kengät

No niin, uudet mustat kengät tuli nyt sitten kuitenkin ostettua, vaikka viimeksi aioin kovasti pärjätä vanhoilla tuunatuilla. Kävi niin, että mustien housujen kanssa tummaksi värjätyt vanhat kengät näyttivät yksinkertaisesti liian ruskeilta. Sinisten farkkujen kanssa ne sopivatkin sitten varmaan paremmin...

Olen muuten ostanut myös uudet mustat -  elämäni ensimmäiset - pillifarkut, kun löysin vihdoin itselleni täydellisesti istuvat. Jiihaa! Tosi mukavat pöksyt ovatkin. (Itse asiassa ostin kerran yhdet Seppälästä, mutta myin ne käyttämättöminä kirpparilla, koska kotona näytinkin niissä ihan kamalalta.)

Jos joku vielä muistaa "vuosi ilman uusia vaatteita" -projektini, niin pommiin meni - tai itse asiassa muuttui onnistuneeksi "viisi kuukautta ilman uusia vaatteita" -projektiksi. Toukokuuhun asti  sujui hienosti, kunnes ostin ihanan ruusumekon kevätjuhliin. (Se tuli kyllä tarpeeseen!) Siitä sitten ote pikku hiljaa höltyi ja muutama mukava päällepantava on tullut kesän ja syksyn aikana hankittua.  Puoliso heitti aiheesta ajatusmallin, jossa jokaista ostettua vaatetta kohti lahjoitetaan kaksi vanhaa pois. Hmm, kauankohan tuolla systeemillä kestäisi? Kivat vaatteet ovat minulle elämän suola ja arjen ilo, siitä ei pääse mihinkään! Nythän voisi taas vaikka jatkaa seuraavat viisi kuukautta - kunhan saan vielä ne siniset farkut hankittua.

Joka tapauksessa kenkähimoni alkoi näistä, verkkokaupassa näkemistäni mageista kengistä:




















Yli kolmesataa euroa palautti minut nopeasti maanpinnalle ja kun ysiysin hinnalla silmiini sattuivat nämä toiset mukavat ihanuudet, niin ostopäätös ei enää ollutkaan kovin vaikea. Kengät ovat olleet nyt käytössä pari viikkoa, enkä ole ostostani katunut. Kerrassaan mieluisat ja kivat popot, nopea toimitus ja kerralla osui sopivan kokoiset!







1 kommentti:

  1. Kivalta näyttävät. Mutta aika hintavat nämäkin.Laadusta pitää tietenkin maksaa.

    VastaaPoista