torstai 19. marraskuuta 2015

Vanhenemisen merkkejä?

Vanhenemistako lie, mutta ostin led-kynttilöitä ja minusta ne eivät ole edes kamalia!  Paikassa, jossa kynttilän sydämen näkee, on oikea kynttilä kaunein, mutta nämä turvalliset ledversiot saavat nyt palaa joka ilta kuistillani lyhdyn sisällä.  Näppärintä näissä on ajastettu sytytys ja sammutus -  itse voi valita palamisajaksi neljä tai kahdeksan tuntia kerrallaan, eikä kynttilävahdista tarvitse huolehtia. Aamuisin toki sytytän keittiössä ihan oikean kynttilän ja yritän näin aloittaa synkät syystalven päiväni lempeästi.

Vanhuuttako sekin, että unohdin viime kirjoituksessani mainita pari ostosta taannoiselta Espanjan reissulta. Löysin nimittäin hotellin läheisestä supermarketista pirteän toilettilaukun vanhan nuhjaantuneen tilalle. Hinta kuusi euroa. Lentokentällä (jo menomatkalla) sorruin parfyymiin, vaikka edellistäkin on vielä puoli pulloa jäljellä. L'Occitanen tuoksut olivat minulle entuudestaan aivan tuntemattomia, mutta kun luin pullon kyljestä: "green tea extract and the essential oil of bitter orange", oli valinta jo melkoisen selvä. Koetuoksuttelu vahvisti asian ja nyt olen raikkaan sitruksisen tuoksun onnellinen suihkuttelija. Pieni kesäinen tuulahdus marraskuisiin aamuihin. Kaikki keinot ovat sallittuja näillä keleillä! 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti