sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kolmen ruokalajin illallinen...

...ja vähän muutakin kivaa Tallinnassa.

Mainitsinkin jo aiemmin, että tein siskoni kanssa kesäkuussa reissun Tallinnaan. Vettä satoi koko viikonlopun, mutta ei se meitä paljoa haitannut. Istuimme kahviloissa ja juttelimme kuukausien asiat. 

Illalla menimme syömään siskontytön suosittelemaan ravintola Fabrikiin. Se sijaitsee Kalamajassa, jonne on muutama kilometri. Sadekeli kun oli, niin päädyimme taksiin, julkisillakin sinne varmaan pääsee hyvin. 

Ravintolasta tuli jotenkin mieleen Porvoon Sinne. Samantyyppinen rouhea sisustus, betonia ja karkeita pintoja. Kuitenkin erittäin viihtyisää, ainakin minun makuuni. 

En ole mikään kova ruokahifistelijä, mutta joskus on ihanaa syödä vähän fiinimmin. En edes ymmärtänyt, mitä kaikkea annoksissani oli, mutta ei se haitannut. Söin kolme ruokalajia, joista nappasin alla olevat kuvat. Kaikki annokseni olivat mielestäni erittäin hyviä. Muuten en Fabrikissa kuvannutkaan, sillä sen puolen hoitivat kaksi muuta asiakasta, jotka hosuivat ympäriinsä järkkäreineen niin, että alkoi jo vähän ärsyttää. Toinen kuvasi jotain seisoen keittiön oven edessä, jolloin sieltä tuleva tarjoilija törmäsi häneen ja tiputti astiat lattialle - toinen taas pyysi tarjoilijaa poseeraamaan baaritiskin takana viinilasi kädessä. Huh-huh! Mahtoivatkohan olla jotain yli-innokkaita bloggareita?




Mutta pääasiaan eli ruokiin.
Alkuruoaksi otin "stone crab with lemon confit & horseraddish granita". Siis jotain rapumössöä lisukkeineen. Kaunis pikku annos, joka myös maistui erittäin herkulliselta.





Pääruoaksi söin "60°C pork fillet with root celery cream, root parsnip chips & Madeira sauce" eli miedolla lämmöllä valmistettua possunfileetä seuranaan kermainen sellerijuttu, palsternakkasipsejä ja Madeirasoosia. Alunperin ajattelin jättää alkuruoan väliin, mutta tämän possunfileen valmistus kestää sen verran kauan, että otin tarjoilijan suosituksesta sen alkuruoankin. Kiirettähän meillä ei ollut.





Sitten sokerina pohjalla jälkkäri, joka oli passionhedelmän juhlaa. Rakastan kyseisen hedelmän makua ja tässä sitä olikin monessa muodossa. "Passionfruit curd with ice cream and raw cocoa praline" oli viedä lopullisesti kielen mennessään. Passionkastikkeen alta paljastui suklaajäätelöpallo ja koristeina olleet "piparkakkutalon ikkunat" sisälsivät nekin passionhedelmää, kuten myös lautasen reunalle ripotellut hillopisarat.




Keskustaan palattuamme kävimme vielä kivassa kahvilassa (jonka nimeä en enää muista) nauttimassa Mojitot. 

Päivällä kaupunkikierroksella löysimme ihanan Accademia -puodin erittäin ystävällisen myyjän kera. Sieltä ostin itselleni kauniin huivin. Vivian Vaun kenkiä ihailimme vain ikkunan takaa, koska liike oli kiinni. Braccialinissä vietin aika pitkän tovin, mutta tällä kertaa ei laukkukauppoja syntynyt. Aivan sairaan makeita ne kyllä ovat! 











































1 kommentti:

  1. Tässäpä oli oiva vihje seuraavalle Tallinnan matkalle. Спасибо большое!

    VastaaPoista