Lauantaina olin kissanetsintäkävelyllä. Eräs ystävällinen loviisalainen oli soittanut miehelleni ja kertonut havainnoistaan. Ne kuulostivat niin lupaavilta, että oli ihan pakko lähteä taas kiertelemään ja vislailemaan ympäriinsä. Pettymyshän siitä kuitenkin seurasi, koska Maggiksesta ei edelleenkään näkynyt edes vilausta.
Sen sijaan melkein sekosin kivistä. Miten upeita! Paksuja sammalpäällysteisiä. Jäkäläisiä. Ruskeiden havunneulasten kuorruttamia. Kovia ja pehmeitä. Harmaan ja vihreän sävyjen koko kirjo!
Kiviähän täällä riittää, mutta harjulla ne ovat mielestäni erityisen hienoja! Oma pihammekin on kovin kivinen, sen olen huomannut aina, kun on ollut tarpeen kaivaa vaikka pientäkin kuoppaa kukkia tai pensaita varten. Joka kerta lapio kolahtaa kiveen. Muutama vuosi sitten pihalla kaivettiin vähän syvemmälle rakennushommissa, ja aikamoisia jötiköitä sieltä maan uumenista nousikin.
Ihailin ja kuvasin kiviä kovin innokkaasti sillä seurauksella, että mukana ollut teini-ikäinen poikani meni menojaan ja lopun matkaa sain kävellä yksikseni. Kuka järkevä ihminen sitä nyt kivä jaksaa tolkuttomasti tuijotella!
Otan kaikki Café Kuistin kuvat puhelimellani ja vien ne (paitsi päivän asun) ensin InstaFrame -sovellukseen, jossa saan kuviin kivan patinoituneen fiiliksen. Näille kivikuville tein sen kahdesti, jolloin tuloksesta tuli vieläkin rouheampi. Tykkään!
Tässä teille siis ihania kiviä ja yksi kanto. Hyvää alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti