sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Konjakki-kirsikkakakku

Haaveilen usein pienen pienestä kuistikahvilasta kotonani. Sinne mahtuisi kerrallaan neljä-viisi asiakasta, sään salliessa ulos muutama lisää. Kahvila olisi auki sunnuntai-iltapäivisin ja herkut sinne leipoisin tietysti itse! Ehkä kahvila jää kohdaltani vain mukavaksi haaveeksi, mutta leipomista voin silti harrastaa. Tässä sinulle resepti herkulliseen Konjakki-kirsikkakakkuun. Olen ottanut ohjeen talteen vuosia sitten jostain naistenlehdestä ja siitä on tullut perhejuhliemme vakioherkku. Tämä kakku on siitä hyvä, että sen voi hyvin tehdä pari-kolme päivää etukäteen - yleensä juhlien aattona kun on sata muutakin asiaa hoidettavana! Kakku itseasiassa vain paranee saadessaan vetäytyä jääkaapissa. Aika näyttää, toteutanko joskus kahvilahaaveeni vai jääkö se vain blogin nimeksi. Hieno nimi kuitenkin, eikö vain! Kakun seuraksi laitan pari pulla- ja sämppärikuvaakin.

Konjakki-kirsikkakakku

pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 pieni tlk cocktailkirsikoita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g voimariinia
170 g tummaa taloussuklaata

Paloittele kirsikat ja sekoita jauhojen joukkoon. Mittaa sekaan myös leivinjauhe.
Sulata rasva ja suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Lisää munavaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja suklaa-rasvasulaa.

Kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175° noin 50 minuuttia.
Kumoa pohja hieman jäähtyneenä.
Jaa jäähtynyt pohja kahteen tai kolmeen osaan. Kostuta pohjat konjakkikahvilla.

kostutus:
1/2 dl vahvaa kahvia
2 rkl sokeria
1/2 dl konjakkia

Levitä kakun väleihin kirsikkahilloa.

kuorrutus:
170 - 200 g tummaa taloussuklaata
1 rkl voimariinia
3/4 dl smetanaa
                                      
Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa tai mikrossa. Lisää smetana ja sekoita hyvin.
Levitä kuorrutus kakun päälle.

Koristeeksi sopii esim. kasa tuoreita kirsikoita, jos niitä on saatavilla.
Mielestäni kakku on kaunis koristelemattakin. Viimeksi ripottelin reunoille hopeakuulia.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti