Kukat maljakoissa alkavat pikkuhiljaa kuihtua, mutta kyllä olen niistä nauttinutkin! Nyt taitaakin sitten olla kynttilöiden aika. Yleensä ostan (valkoiset) peruskynttiläni marketin hyllyltä, mutta välillä on kiva satsata vähän kynttilän ulkonäköönkin. Kävin viime perjantaina Vanhassa Porvoossa kiertelemässä puoteja - itse asiassa etsin vetimiä yhteen piironkiin - ja ihania kynttilöitä löytyi ainakin Istra -nimisestä kaupasta. He myyvät Wanhan Porvoon Kynttiläpajan käsintehtyjä kynttilöitä. Ne ovat kauniisti koristeltuja, eikä hintakaan ollut paha. Itse ihastuin herkkiin hopeavalkoisiin kynttilöihin, mutta oli siellä toki muitakin värejä. Kantikkaan kynttilän sain kakkoslaatuisena vielä puoleen hintaan. Lommo kyljessä on niin huomaamaton, että eipä se ainakaan minua haittaa. Kynttilät hakevat vielä paikkaansa ja alustatkin ne tarvitsevat. Kuvia varten sytytin ne hetkeksi ihan vain paljaaltaan kaapin päälle aseteltuina. Ne ovat mielestäni niin kauniita, että ihailen itse kynttilöitä päivänvalossakin - ilman että edes sytytän niitä!
Tänne Loviisaan aukesi jälleen Maria Drockilan Joulupaja. Se on täynnä toinen toistaan upeampia kynttilöitä, mutta hinnat ovat kyllä hurjan korkeat. Vaikka hienoja ovatkin, niin en ole valmis maksamaan keskikokoisesta kynttilästä 20 -30 euroa. (Niistä munanmuotoisista en edes tykkää.) Vanhassa postissa sijaitseva myymälä on kyllä ihanan tunnelmallisesti sisustettu. Liekö kynttilöiden hintaa nostamassa myös se, että ne käärittiin ensin fiman omaan logopaperiin ja laitettiin vielä punaiseen pahviseen logokassiin. Porvoon Istrassa kynttilä kääräistiin sanomalehteen ja pakattiin ruskeaan paperikassiin. Niin, mikä sitten on kenellekin tärkeää ja mistä haluaa maksaa? Paperit ja kassit heitetään kierrätykseen, mutta itse kynttilähän on se, jota katsellaan kauemmin. Pääasia kuitenkin, että jokainen löytää oman suosikkinsa ja kukkarolleen sopivan tuotteen!
Koko puodin kierrettyäni - myyjä oli muuten todella ystävällinen - löysinkin sitten mieluisan ja Porvoon kynttilöiden tavoin herkän kauniin Utu-kynttilän. Se sattui vielä sopivasti olemaan kanta-asiakastarjouksessa, joten hintakin jäi - liittymisen jälkeen! - kohtuulliseksi.
En tunnustaudu erityisen kiihkeäksi jouluihmiseksi, mutta jotain pientä, kivaa ja tunnelmallista tekee mieli viritellä jo nyt. Sydänvalot loistavat hämärinä päivinä ja pimeinä iltoina. Piparimuotit pääsivät koristeiksi leivontapäivää odottamaan.
Tunnelmallisia kynttilähetkiä!





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti