Tilasin verkkokaupasta ensin mustat perus-Uggit ja sitten vähän myöhemmin kahdet muut samalla kertaa. Nämä mustat ovat jo hiukan elämää nähneen oloiset, mutta vielä täysin ehjät ja toimivat kengät. Pohja vain on aika liukas talvella eli näitä en juuri jäisellä kelillä käytä. Vaikka syksy oli pitkään leuto, niin monta kertaa pistin juuri nämä saappaat jalkaani. Erityisen kivat ne ovat olleet jumppa- ja salireissuilla: helpot ja nopeat vetää jalkaan ja lämmittävät ihanasti varsinkin kotimatkalla.
Talviliukkaille ja lumihankeen sopivat paremmin kengät, joissa on kunnon karkea pohjakuvio ja pitkät varret. Nämä ruskeat Uggit eivät ole kertaakaan päästäneet varpaitani palelemaan, eikä niillä myöskään liukastele. Näitä olen käyttänyt vain kovilla pakkasilla, niin ne ovat pysyneet pitkään siisteinä. Tällä viikolla otinkin juuri nämä saappaat esille.
Vielä kolmatena herkulliset matalavartiset aamutossu-Uggini. Näitä käytän vain sisällä - en edes postilaatikolle kipaise ilman, että vaihdan ulkokenkiin - ja ne ovat parhaillaankin jaloissani, kun tätä kirjoitan. Voittavat muuten villasukat, kun oikein jalkoja kylmii. Kun tulen töistä kotiin, riisun ensimmäiseksi sukat ja sujahdan kotikenkiini paljain varpain. Aah! Eivätkö olekin söpön väriset?




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti