perjantai 6. maaliskuuta 2015

Saippuakurssilla

Olin viime keskiviikkona Pikkukaupungin Marttojen järjestämällä saippuakurssilla. Kotitekoisen saippuan valmistus on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi etsiä asiasta tietoa ja ryhtyä puuhaan. Siispä tartuin innolla tilaisuuteen päästä helposti kokeilemaan tuotakin juttua.

Ensimmäisessä kuvassa on kurssin vetäjän Merja Saarion tekemiä ja kauniisti paketoimia saippuoita. Hän kertoi ihon ja päänahan ongelmien hävinneen, kun he alkoivat miehensä kanssa käyttää kemikaalitonta omatekoista saippuaa - myös hiusten pesuun. En ole varma, haluaisinko luopua shampoostani, mutta kerran suihkugeelipullon ainesluetteloa tavaillessani alkoi mielessä pyöriä ajatus kaikkien noiden kemikaalien tarpeellisuudesta ja terveellisyydestä, sekä itselle että ympäristölle. 

Saippuan ainekset ja työvälineet löytyvät lähes kaikki keittiöstä, lipeää ja eteerisiä öljyjä lukuun ottamatta. Reseptejä on varmaan monia, mutta alla olevan ohjeen saimme kurssilla. Saippuat kypsyvät käyttövalmiiksi kuukauden verran, joten en voi vielä kertoa, onnistuivatko omani. Luulen kyllä, että kokeilen saippuan tekoa vielä kotonakin.

Saippua valmistettiin näin: Kiinteät rasvat sulatettiin kattilassa miedolla lämmöllä. Öljyt sekoitettiin keskenään ja lisättiin kattilaan, joka oli jo otettu pois liedeltä. Vesi mitattiin kannelliseen lasipurkkiin, jonne kipattiin sekaan lipeä ja kansi suljettiin.  Patakinnas kädessä huljuteltiin purkkia, kunnes liemi kirkastui. (Kemiallinen prosessi kuumentaa veden.) Liemi lisättiin kattilaan samalla surautellen sauvasekoittimella, kunnes seos kiisselöityi. Sekaan laitettiin "mausteet" eli eteeriset tuoksuöljyt, mahdolliset väriaineet ja muut ainekset kuten esim. kahvinmurut (jos haluaa ihoa kuorivaa saippuaa). Massa annosteltiin muotteihin - paperisiin tai silikonisiin muffinsivuokiin tai vaikka puhtaaseen maitotölkkiin. Tölkin saa massan jähmetyttyä repimällä pois ja saippuan voi leikata sopiviksi paloiksi. Muffinssisaippuoita koristeltiin vielä kuivatuilla kukilla ja saippuanjämistä tehdyllä murusilla. Aika herkullisen näköisiä niistä tuli! Jos tykkää simppelistä, niin koristeet voi toki jättää pois. Kurssinvetäjän tuoksuvalikoima oli huumaava, mutta kotona pääsee alkuun vaikka yhdellä pikku pullollisella saunatuoksua.

Näin muistelen, että saippuan valmistus kurssilla sujui. Mitään vinkkejä en osaa antaa, koska kerta oli siis minulle ensimmäinen ja harjoitushan se vasta mestarin tekee. Nyt on perjantai ja poistin saippuat muoteista. Olisikohan se pitänyt tehdä jo aiemmin? Ne tuntuvat vieläkin aika pehmeiltä. Laitoin  saippuat silkkipaperin väliin pahvilaatikkoon odottamaan valmistumista. Toivottavasti ne siellä myös vähän kovettuvat.

Tiedän, että blogini lukijoiden joukossa on ainakin yksi saippuamestari, Satu, ehkä muitakin. Jos osaatte vastata kysymyksiini, niin olisin kiitollinen. Lisäksi mietin, että mitenköhän kauan valmiit saippuat säilyvät hyvinä ja käyttökelpoisina. Sitäkin unohdin kurssilla kysyä, mutta ehkä saamastamme materiaalinivaskasta löytyy vastauksia. Täytyypä lukea se huolella läpi.

Puuha oli kuitenkin kiinnostavaa ja jätti pienen kutinan, että tätä lisää, kunhan pääsen ensin testaamaan omia marjanpuuronvärisiä saippuoitani. Peukut pystyyn, että onnistuivat!

Kiitos Pikkukaupungin Martat, oli kiva kurssi-ilta!
Kiitos työparilleni Tarjalle, appelsiinisaippuasi on täällä tallessa! Toimitus ensi viikolla.














































No, eipä näistä tyrmäävän upeita tullut, mutta toivottavasti tärkeässä tehtävässään toimivia. Vaaleanpunaiset ruusuveden kera ja vaaleat appelsiinipalat kahvinmuruilla. 
Elämäni ekat saippuat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti