Kun viime kesänä hurmaannuin erityisesti kivistä, muureista ja poluista, niin tänä suvena minua ovat ilahduttaneet kovasti herkät heinät ja erilaiset holvit. Heiniä saan ihailla mm. omalla pihallamme ja holveja pääsin ihmettelemään viimeviikkoisella Berliinin reissulla. Toki kivet ja muurit ovat hienoja edelleenkin, mutta Saksan historiassa ne merkitsevät niin monia kauheita asioita, että niiden suhteen ihailla on väärä sana. Sen totesin katsellessani Berliinin muuria tai pikemminkin sitä, mitä siitä vielä on jäljellä. Kiviset Holokaustin muistomerkit (toinen oliivipuiden kera oli juutalaisen museon sisäpihalla) olivat yksinkertaisuudessaan hienoja, mutta noiden kivipaasien välissä kulkiessa tuli aikamoisen ahdistunut olo. Hyvin ovat taiteilijat onnistuneet töillään välittämään näitäkin tunnelmia.
Holvi-ja kupolikuvat ovat Berliinin tuomiokirkosta, museosaaren Neues Museumista, Deutscher Domista (valkoiset goottilaiset holvit) sekä Tiergarten -puistosta.
Kaiken kaikkiaan hieno monimuotoinen kaupunki ja ihana viiden päivän reissu kullan kanssa kaksistaan. Ehkä lisää kuvia myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti