Reissasimme puolison ja kuopuksen kanssa vajaan viikon ihastelemassa itäistä Suomea - sielläpäin ei tulekaan turhan usein käytyä. Viime kerrasta taitaa olla jo useampi vuosi. Ensimmäisenä etappina oli Mikkeli, jossa tutustuimme Kenkäveroon kauniissa auringonpaisteessa. Mikkelistä mukaan tuli myös suloinen miniäkokelaamme, joka oli heinäkuun alkuviikkojen aikana ehtinyt pyöräillä Loviisasta Savonlinnaan. Tämä reipas nuori nainen jätti polkupyöränsä Savonlinnaan säilöön, hurautti bussilla Mikkeliin ja lähti kyydissämme kohti Kolia.
Mikkelin Kenkävero on upea vanha pappilarakennus, joka toimii nykyään ravintolana. Rakennusta ympäröi ihana puutarha ja useat käsityöläisputiikit sekä leipomo. Emme käyneet sisällä päärakennuksessa, mutta kiertelimme puutarhaa ja piipahdimme useammassa mielenkiintoisessa putiikissa. Leipomosta ostimme vähän evästä autoon matkalle kohti Kuopiota.
Kuopiossa päätavoitteemme oli ostaa kauppatorilta aito savolainen kalakukko. Sen ehdimmekin juuri tehdä, ennen kuin alkoi sataa taivaan täydeltä. Pakenimme kauppahalliin ja siellä aikamme kierreltyämme kävimme vielä Puijon tornissa. Ylhäältä olikin upeat näkymät! Jatkoimme matkaa kohti Kolia - sateen laannuttua nautimme muikkukukkoa Ristiveden kirkon parkkipaikalla. Hyvää oli, vaikkakin aika tuhtia syötävää. Mihin muuten ovat hävinneet tienvarsien levähdyspaikoilta pöydät ja penkit? Niitä ei näkynyt yhdelläkään. Ehkä kukaan ei enää syö eväitä, vaan kaikki menevät ABC:lle. No, maistui se kukko seisaaltaankin, autossa istumisen jälkeen.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti