Tervetuloa kurkkaamaan remontoituun olohuoneeseemme! Olkkari valmistui viime syksyn alussa ja olemme olleet hyvin tyytyväisiä sen valoisuuteen ja rauhalliseen tunnelmaan.
Mitä teimme? Väliseinänä toimineet kaapit myytiin, Johan rakensi tilalle kunnon seinän ja asensi liukuoven olo- ja makuuhuoneen väliseen oviaukkoon. Myös katto ja lattia saivat uudet pinnat. Seinät tapetoitiin ja mäntyinen kevythirsiseinä maalattiin valkoiseksi. Vanhaa seinää purettaessa nurkasta paljastui muuria ja pieni pätkä vanhaa hirsiseinää. Nekin maalattiin valkoisella. Maalaus oli minun heiniäni ja muista hommista vastasi Johan. Minä sitten tietysti siivosin ja sisustin, kun kaikki oli muuten valmista.
Tykkään uudesta tapetista kovasti. <3 Vanhat pellavaverhot sopivat edelleen, eikä mielestäni uusille ollut tarvetta. En ole yhtään verhoihminen, pidän simppeleistä verhosysteemeistä ja en vaihtele verhoja vuodenaikojen mukaan. Uudet verhotangot ostimme, koska huoneessa oli kuluneet rumat verholaudat ja nipsukiskot. Sohva on keskellä huonetta vinottain ja siinä se taitaa pysyäkin.
Kaunis kynttilälyhty toimii kesäaikaan kukkavaasina. Poistin lyhdystä kynttilänpidikkeen ja kaapista löytyi juuri koloon sopiva lasimaljakko.
Isän tekemä kaappikello mittaa hyvin aikaa, kunhan sen vain muistaa vetää. Kellon vetäminen joka viikonloppu on minun hommani. Isovanhempien hää- ja kihlakuvat ovat olleet seinällä jo vuosia. Remontin myötä tuunasin kehykset lautasliinoilla ja decoupage -lakalla.
Isän niin ikään tekemä upea peilipiironki mahtuu nyt olemaan auki. Se on lasisten käyttöesineiden, maljakoiden ja kakkuvatien kaunis säilytyspaikka.
Piano on seinällä, jonka virkaa hoiti ennen kaapisto, mutta joka on nyt ihan oikea seinä. Näin tuli kaunista tapettipinta-alaakin vähän enemmän. Uusi ostos on rahi, joka saa toimia tarvittaessa myös sohvapöytänä. Kahvikupin voi laskea tarjottimelle.
Aikanaan keittiöön sivupöydäksi hankkimamme kukkapöytä ei ollutkaan kiva keittiössä. Nyt sille löytyi oma paikka olkkarista. Alemman taulun kehyksen olen myös tuunannut decoupagella.
Punainen talvimatto väistyi varastoon ja tilasin netistä ihanan "kuluneen" kesämaton. Tästä tykkään superpaljon!
Nurkassa näkyy vanhaa hirsiseinää, muuria ja uudempaa kevythirsiseinää 80-luvulta. Tykkään tuosta pintojen vaihtelusta, kun kaikki on kuitenkin maalattu samalla värillä. Vanha telkkarimme näyttää nyt vähän tyhmältä ja valkoinen seinä siinä takana paljaalta. Juuri nyt ei ole rahaa uuteen telkkariin, joka voisi olla seinään kiinnitettävä ja vaikka valkoinen. Toisaalta, kun tv:tä tulee nykyään katsottua hyvin vähän (katson melkein kaiken padilta), niin viitsiikö siihen enää satsatakaan? Asia on pohdinnassa. Meillä on kyllä vetopasuuna, jonka voisi ripustaa tuohon seinälle tuuban kaveriksi ja telkkarin voisi fixata muun väriseksi. Täytyy varmaan vielä tovi katsella ja makustella asiaa...
Hauskat vihreät pallovaasit löysin kirppikseltä muutamalla eurolla. Aiemmin AC:n loppuunmyynnistä ostettu kynttilänjalka sopii joukkoon. Kaunis tuoli on isän tekemä.
Vanhat hirrenpätkät suorastaan vaativat kaverikseen Tuomivaaran Hannen kaunista pyhimystä.
Pari kuvaa taaksepäin näkyy pikkutaulu Pääskyt, joka on myös Hannen tekemä.
Muusikoiden kodissa ei ole koskaan liikaa soittimia. Vanha tuuba pitää toistaiseksi meillä majaa ja on upea ihan vaan esineenä, mutta kyllä sitä välillä soitetaankin.
Ullakon kätköistä kirjaimellisesti esiin kaivettu vanha piironki sai vain imuroinnin, pyyhinnän kostealla ja uudet vetimet. Tässä saa aika näkyä, kun kerran väri oli valmiiksi kaunis ja meille sopiva.
Lopuksi videonpätkä siitä, kun kattokruunuun matalalta paistava aurinko pilkuttaa olohuoneen seinät saateenkaaren väreillä. Kutsun sitä yksisarvishetkeksi. Hih-hih! Näin kesällä aurinko paistaa liian korkealta ja emme pääse näistä taianomaisista hetkistä nauttimaan. Onneksi kesällä on muuta kivaa, kuten tuulta ja vesisadetta. Video on otettu viime elokuussa ja se on myös Instagramissa (cafekuisti). Toivottavasti se näkyy sinun laitteellasi. Pianoa soittaa taustalla Johan.













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti