Meidän pihalla on sadevesikaivo, joka on kaikkea muuta kuin kaunis! Muutama vuosi sitten laajensimme kotiamme, ja kun siinä samalla tehtiin koko talon ympärille salaojitus, niin kaivokin täytyi sitten niitä vesiä varten rakentaa. Rakennusmiehet sanoivat, että "Juu, siitä tulee ihan matala eli lähinnä kansi vaan näkyy" - tuosta kuvasta näkyykin sitten lopputulos! Ja kaivo on vielä melkoisen keskeisellä paikalla pihaa!
Kesällä peitän kaivon kadulle päin vanhalla rottinkisohvalla, jonka lastaan täyteen kesäkukkia. Siitä on kuvakin edellisen Margareta- kirjoituksen lopussa, jos haluat käydä kurkkaamassa.
Kun vein taas tältä kesältä pihakalusteet varastoon, niin en vielä raaskinutkaan heittää rottinkisohvan kukkia kompostiin. Nostin ruukut kaivon päälle. Siinä niitä vielä pari viikkoa tekohengittelin, mutta kyllä kukkivat kukat olivat jo aivan lopussa. Vihreät sen sijaan kukoistavat edelleen. Lauantain kauppareissulta ostin ruokien lisäksi kolme valkoista kanervaa (oikeasti ne ovat Callunoita). Revin kukanraadot pois ja tökkäsin tilalle kanervat. Mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta mielestäni aika hauska ja nättikin. Saavat olla noin, kunnes vihreät kuihtuvat. Eikös niitä yöpakkasia ole kohta luvassa?
Laitoin myös kuistin ikkunalle kynttilälyhdyt. Allergisena nuhanenänä en halua kovin paljon poltella kynttilöitä sisätiloissa, mutta lyhdyissä ikkunan ulkopuolella ne näkyvät ihanasti sisäänkin. Lauantai-illan lenkiltä oli kiva palata pimeällä kotiin, kun vastassa olivat tunnelmalliset kynttilät!
Näyttää hyvältä ja tunnelmalliselta !
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKaunista <3
VastaaPoistaMinulla on myös useita lyhtyjä pihalla, ne antavat ihanasti valoa ja tunnelmaa... Olen ostanut korkeita valkoisia öljykynttilöitä niihin, palavat pidempään, useamman päivänkin..
Hyvä idea! Kiitos, että olet jakanut blogiani! Olisi kiva saada vähän enemmänkin lukijoita...
Poista