lauantai 21. kesäkuuta 2014

Porkkanakakkua

Juhannuksen kunniaksi leivoin porkkanakakkua. Tein osan taikinasta kuppikakuiksi ja lopun paistoin pitkulaisessa kakku/leipävuoassa. Porkkanakakku on niin hyvää ja ihanan mehevää, että se ei paljon kuorrutteita kaipaa. Yleensä kuorrute kuitenkin tehdään ja tuleehan kakusta silloin - jos mahdollista - vielä herkullisempaa! Kakkutaikinaan lisätään öljyä ja useita porkkanoita eli pakkohan tämän herkun on olla myös terveellistä!

Taikina-annos on aika iso. Tavallisesti teen sen pyöreään täytekakkuvuokaan. Silloin paistoaika on omalla uunillani noin tunnin ja vartin. Kakusta tulee niin paksu, että sen voi halutessaan halkaista ja laittaa kuorrutusta myös väliin.  Pieniä kuppikakkuja paistoin vartin verran. (Laitoin paperiset vuoat muffinssivuoan koloihin.)

Kuppikakkujen kuorrutteen suhteen vähän oikaisin ja ostin kaupasta kuorrutetta. Se on jauhetta, joka vatkataan maidon kanssa kuohkeaksi pursotettavaksi.  Isoon kakkuun sopiva kuorrutteen ohje löytyy tekstin lopusta.




Resepti ei ole omani, vaan olen sen aikoinani googlaillut ja poiminut jonkun toisen (muistaakseni Kalastajan vaimon) blogista. Pientä tuunausta olen siihen toki tehnyt ja lisännyt kanelin, joka täydentää kakun makua erittäin hyvin.

Helppo, mutta niin hyvä porkkanakakku, olkaa hyvät:

4 munaa
4 dl sokeria
2 dl öljyä
5-6 porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl kanelia

Vaahdota munat ja sokeri, 
lisää öljy,
lisää raastetut porkkanat, 
lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paista uunin alatasolla175°, kuppikakut noin 15 min, iso kakku tunnin verran.







Porkkanakakun kuorrutus:

125 g appelsiinituorejuustoa 
2 dl tomusokeria
50 g voita
2 tl vaniljasokeria

Yksi annos riittää pyöreän kakun pinnalle. 
Tee kaksi annosta, jos haluat kuorrutetta myös väliin.
Lisää tomusokeri siivilän läpi ja rasva sulatettuna, niin saat sileän kuorrutteen.





Kuvassa oleva vaatimattoman näköinen kakku maistui ihanalta ilman kuorrutustakin. Se oli niin hyvää, että mieheni tuli halaamaan minua kesken kakunsyönnin! Voiko suloisempaa kiitosta leipomuksistaan saada?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti