perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannusaattona

Tervehdys teille pitkästä aikaa!  Kuistikahvilan emäntä on ollut jäässä monella tapaa. Vähäinen energia on mennyt töiden ja muiden pakollisten kuvioiden hoitamiseen. Kuoroharrastuskin haukkasi keväästä leijonanosan, niin hauskaa ja antoisaa kuin se olikin.

Nyt on kuitenkin kesä ja loma ja aikaa muunlaisille asioille ja pohdinnoille. Innolla palailen blogini pariin - aika saa näyttää, kuinka energiani tähän tällä erää riittää.




Juhannusaattona kävimme puolison kanssa päiväkävelyllä metsässä. Aurinko paistoi ja oli itse asiassa oikein mukava keli. Metsässä oli kaunista ja kokeilin hetken mielijohteesta puun halaamista. Auringon lämmittämä kaarna tuntuikin mukavalta poskea vasten. Muutakin kivaa ja kaunista näimme, mm. suloisia vanamoja. Niitä olikin paljon! Keijukaisia sen sijaan emme nähneet, vaikka sinne vanamojen joukkoon ne olisivat sopineet täydellisesti! Liekö pelästyneet hurjasti päristellyttä tikkaa tai palokärkeä. Linnusta ei näkynyt vilaustakaan, mutta vaikuttavan mekkalan se sai aikaiseksi.

Hyvää juhannusta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti