Viime kesänä siis puoliso tapetoi makkarin ja laittoi sinne uuden lattian. Minä puolestani maalasin isot Lundia-kaapit ja piirongin. Noista jutuista kirjoitinkin ja laitoin kuvia viime syksynä. Olemme viihtyneet hyvin valkeitten syreeninkukkien alla ja tummat verhot pimentävät sopivasti myös valoisina kesäöinä.
Huoneen nurkassa seisova kakluuni on vielä vaiheessa, mutta ei sentään aivan alkutekijöissään enää. Loman alkajaisiksi maalasin katonrajan muurin vaalean harmaalla, se kun vain jäi viime kesänä tekemättä. Piippuboysit tilattiin korjaamaan hormi ja savupiippu eli jäljellä on vielä tulipesän kunnostus - sitä odotellessa klapit saavat palaa grillissä pihalla.
Viime syksynä ostin puolisolle 50-vuotislahjaksi Kristiina Elon taulun ja sille löytyi sopiva paikka makuuhuoneen seinältä. Uusin hankinta on iso peili, jollaista olen kaivannutkin jo pitkään. Peili oli edullinen ja mielestäni tosi kaunis, vaikka aluksi ostoslistalla olikin peili kullanvärisillä kehyksillä. Poikien rippikuvat päätyivät uusissa kehyksissä piirongin päälle.
Reissuilla on kivaa, mutta kotiin on aina ihana palata. Oma sänky on iltaisin maailman paras paikka!





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti